Viime päivinä olen ollut unissakävelijä. Nukkunut niin paljon etten näe enää unia. Istunut suihkussa kun en ole jaksanut enää seistä, miettinyt muuttamista. Värjännyt hiuksia niin monta kertaa että entinen väri on lähes kadonnut, lukenut hiljaisessa talossa tiiliskiven paksuista kirjaa. Juonut montaa eri teelaatua, katsonut elokuvia, nähnyt unta jossa joku ampui minua kasvoihin pistoolilla vain siksi että huivini ei ollut oljista tehty.
Olen laskenut tunteja, päiviä, kolikoita, kaloreita, ihmisiä joille soittaa, rikkinäisiä kenkäpareja. Kaloreita oli eniten. Olen miettinyt mitä tapahtuu jos jonain aamuyönä satun naapurin kanssa samaan hissiin.
Olen kaikista onnellisimmillani peiton alla kirjan ja teekupin kanssa, tai seisoessani keikalla pimeässä. Tuttu eteerinen kesäahdistus vaeltaa suonissani taas, enkä osaa tehdä sille mitään. Osaan nauttia kylmästä oluesta, tanssilattiasta, hitaista aamuista, lattialla makaamisesta. Vanhoista elokuvista, joiden päähenkilöihin en samastukaan. Kuuntelen samaa kappaletta toistolla, ja ulkona leijailevat allergisoivat tuulet saavat oloni kurjaksi.
Jotkut asiat eivät koskaan muutu, kuten se miten käännän tapaamieni poikien onnen. Kaikki joita olen tapaillut, jokainen heistä on löytänyt minun jälkeen sen sopivimman rakastetun. Kävin keikalla katsomassa miten yksi pojista oli nyt kahden viikon sisällä löytänyt nuoren vaaleatukkaisen, täydellisen tytön. Laskin että olen tuonut onnea vuoden sisällä ainakin yhdeksälle. Omistaudun musiikille, tanssille, kirjoille, elokuville, ja vain harvoin enää muistan että haluaisin myös olla rakastettu. Hoen että minulle riittää teekupilliset ja vapaus, ja silti kirjoitan siitä miten tyhjä olo velloo minussa. "Miten sinä olet vapaa, sinähän olet kaikkea."
kirjoitat niiiin ihanasti, nyt ja aina
VastaaPoistavoi, kiitos rohkaisusta.
VastaaPoista