Olen pitänyt hänestä 196 päivää, ja vielä epäröin.
Lähetin viestin, hän soittaa ovikelloani lähiaikoina. Valvoin koko viime yön, aurinko oli pudonnut taivaalta sydämeeni, suonissani jytisi niin että normaalisti jäiset sormet ja varpaat hohkasivat lämpöä, tiesin mitä minun on tehtävä. Aamuyö vaihtui iltapäiväksi, kahvi ei pelastanut väsyneitä silmiäni ja aloitin taas epäröinnin, heräsin unesta jossa olin itsevarma ja rohkea.
Mitä jos hän ei halunnutkaan soittaa minulle koko keväänä, syystä. Miksi jokin kuiskaa minulle että tässä saattaa käydä huonosti. Kiskon peiton pään yli, haluan jättää kaikki asiat kesken ja lähteä. En osaa, en osaa pelata pelejä ja harhauttaa ja hurmata ja voi miksi kaikki on niin pelottavaa ja hankalaa ja miksi en osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti