Kävelen huoneita läpi, kävelen mattoon uria. Puhelimen näytöllä on tuttu nimi jonka olen jo hakenut valmiiksi. Soitanko vai en, soitan, en soita, soitan. En osaa puhua puhelimessa, kammoan tuut tuut - äänen kuulemista juuri ennen kuin se toinen vastaa. Jännittää. Jännittää liikaa, vaikka tiedän että asiat eivät ole niin vakavia, eihän.
Havahduin pakomatkalla siihen, että kohta kaikki voi olla liian myöhäistä. Jotain on tehtävä, nyt. Jos elämäni olisi elokuvaa, tämä olisi se hetki kun juoksen sen toisen perään lentokentällä. Nyt tai ei koskaan. En tiedä ottaako tuuli minua kiinni, mutta hyppään silti niin kuin unessa, ison kerrostalon katolta. Hyppään ja toivon etten iskeydy katuun. Vai hyppäänkö sittenkään. Epäröin. En tiedä mitä pelkään.
soita,älä epäröi.tyhmältä ja naiviilta saatan kuulostaa,mutta et menetä mitään.Paitsi ehkä hetkellisesti ylpeytesi -sen voi aina voittaa takaisin!
VastaaPoistaolet aivan oikeassa! joskus vaan jotkut asiat ei näytä lutviutuvan vaikka kuinka heittäisi ylpeytensä ovesta. silloin kun uskaltaa päästää irti, niin on yleensä jo liian myöhäistä. will i ever learn
VastaaPoista