But that should only make you want to hear that..

Minussa ei ole enää jäljellä unta, olen tainnut käyttää kaikki elämäni unet jo ennakkoon. Tee polttaa kieltä muttei maistu miltään, ja alkavan arjen paine tuntuu pistävältä. Jossain kylkiluiden takana jokin painaa minua ruttuun. Minulle lähetetään humalaisia viestejä ja kirjoitusvirheitä, matkustan vain elokuvissa enkä lauantai-iltaisin muiden kanssa. Ahdistus ja onni ovat kietoutuneet toisiinsa, minusta tuntuu elävämmältä kuin aikoihin, kaikki on onnellista ja masentavaa, onnellista ja kaunista. Istuin tahmean pöydän ääressä väljähtyneen alkoholin maku suussa, ja sama harmaa paikka vaihtoi väriä kun korvaani kuiskattiin jotain mitä en enää muista.

Although we've only known each other a bit

already I can't sleep at night

and I feel like shit.

That's right.

Olen kirjoittanut monta luonnosta, mutta jättänyt jokaisen kesken. Olen kävellyt kylmä maitopurkki kädessä pitkin kuumenevaa katua, hiukset sekaisin, silmien alla tummat viirut.

Kuuntelin hautajaismusiikkia, vastasin kaikkeen kyllä. Ystäväni halusi kehua, sanoi riutuneeksi ja laihaksi, kertoi että olin istunut puistossa jossa nukkui naisen alaston ruumis ja kihlasormus. Sama puisto jossa minusta pidettiin kiinni ensimmäistä kertaa, sinne nainen oli laskostanut vaatteensa viimeistä kertaa ja käynyt nukkumaan, kertonut lähtevänsä kotiin.

Miltä tuntuisi jos menettäisi rakkaansa, hän sanoi ja katsoi ohitseni. Ei sitä voisi kuvitella, täällä on liian rauhallista, pommien putoamista ei kuule. Poissaolo on samanlaista toisen olinpaikasta riippumatta, kerroin taas samaa tarinaa, kerroin miten kuolema ja kaukana oleva kaupunki ovat muuten sama asia, mutta toisesta ei vain enää palaa.
Hän lupasi tulla takaisin, ja toivoin ettei hän ajaisi itseään kylmeneväksi vitsaillessaan niin, ja kuvittelin itseni istumassa ikkunalaudalla kuultavassa leningissä, katsellen talojen ja pilvien läpi.

Summer night

Joskus on sellaisia hetkiä kun miettiminen on kiellettyä, ajattelua ei kuulu edes harkita.

Silloin, kun sataman usva tunnustelee pientä puistoa aamuyöllä, kaikkialla on niin hiljaista että täällä varmasti tapahtuu murhia, siili kävelee ruohikolla, ja penkkien yllä on isojen tummien puun oksien pitsiverkko. Odottava hiljaisuus on kaikkialla, odotan näkeväni ikkunoissa kasvoja.

Silloin, kun punaiset valot täplittävät mustaa pensaikkoa ja kävelen junaraiteilla, liian ohuet kengät jalassa niistä tulee kivet läpi, raiteet kiiltävät pimeässä, pysähdyn keskelle kaikkea katsomaan tähtiä. Kuulostelen junaa, ja hetken luulen että juna tulee, mutta se onkin vain kohiseva tehdas.

Silloin, kun lisään huulipunaa peilaten auton pikkuruisesta peilistä, viljapellot tanssivat tuulessa, vaaleanpunaiset pilvet ja aurinko laskevat metsien taakse ja liikennekylteissä lukee tuntemattomia ja sitten taas tuttuja nimiä. Auton vanhasta radiosta soi suomipunkkia ja sitten The Doorsia, tunnen itseni nuoreksi, ja hänen silmänsä näyttävät sinisemmiltä kuin kenenkään muun. Huomaan että tässä on hyvä olla ja huomaan miten puhun eri äänenpainolla, puhun keveästi kuin lintu.

Hetkiä joista tietää ajattelematta, että onni on olemassa.

I don't know what's happening, help me

Istuin tänään elokuvassa. Minut puettiin valkoiseen harsomekkoon, ja minun piti istua ja odottaa rakastettuani. Kaadoin teetä kastelukannusta kahvikuppeihin, pitelin kelloa sylissäni, pakkasin sukkahousuja matkalaukkuun. Hän ei tullut. Odotin ikuisuuden, ja hän ei tullut. Kävelin paljain jaloin matkalaukkuni kanssa ruuhkaiselle kadulle, jossa ohikulkijat pitivät minua kummajaisena, surullisena tyttönä valkoisessa mekossani. Lähdin yksin matkaan puun latvaan.

Söin hiljaisessa intialaisessa pehmeää valkoista riisiä, jälkiruoaksi istuin katselemassa virtaavaa jokea. Tämä kaupunki on kaunis, en voisi asua missään muualla. Menin kuumaa aurinkoa piiloon kirjastoon, rakastan kirjaston tuoksua, kulutin minuutteja ja pitkiä hetkiä tutkien ja kosketellen kirjojen selkämyksiä, kuuntelin toisten askeleita lautalattialla. Etsin kirjoja joiden lauseet puhuttelivat minua, kirjoja jotka näyttivät sopivalta. Ja silloin puhelimeni heräsi henkiin, sain viestin siltä kauniilta vaaleatukkaiselta pojalta sadan ja muutaman kymmenen kilometrin takaa. Hän halusi tietää muistanko hänet vielä. Kyllä, kyllä minä sinut vielä muistan. 

Olin muistellut hänen sanojaan, haaveillut välimatkasta. En tiedä minkä väriset silmät hänellä on. Luulin ettei hän muistaisi, ajattelin että olen hänenkin silmissään se sama tyttö, se jonka kasvot unohtuvat. Mutta hän ajattelee minua, lupasi tulla luokseni. Talutan pyörää mukulakivillä, ilta-aurinko värittää ihmisten hiukset kultaiseksi ja minä ajattelen että viimeinkin.

Oh, let the happiness in

Joskus jotain täysin odottamatonta voi tapahtua myös tytölle, joka onnistuu parhaansa mukaan välttämään kaiken odottamattoman. Kynteni olivat samanväriset kuin yötaivas ja hiuksissani punainen rusetti, kaupungit valot olivat kauniit kaikkialla. Olin kaupungissa jossa tunnelma valuu taivaalta viemäriin saakka.

Minut löydettiin. Poika, jonka hiukset olivat tummankeltaista viljaa, kertoi itsestään niinkuin olisi kertonut minusta, ja mietin että asumme eri kaupungeissa, jokaiseen kaupunkiin mahtuu vain yksi. Siksi emme ole aiemmin tavanneet.

Hän sanoi että olen villi, levoton tuuli, ja piti minusta kiinni lujempaa kuin kukaan aiemmin, kietoi käsivarret niin lujasti ympärilleni etten päässyt enää pakoon. Huomaatko miten rauhoituit, levoton hölmö. Hän sanoi myös että olen pelottavan samanlainen, olet kuin minä, ei näin voi käydä. Hän huokasi syvään katsoessaan kelloa, painoi huulensa niskaani ja nukahti. Valvoin koko yön, kuuntelin verhojen takana heräävää kaupunkia, painoin mieleeni hiukset ja kaulakorun, toivoin että aurinko olisi noussut hitaammin, ja toivoin että hän ymmärtäisi.

Joimme kahvia ja istuimme hiljaa, en laittanut enää musiikkia. Hän lähti kauas kotiin, halasi minua kadulla väsyneiden ihmisten kävellessä ohi. En uskalla ajatella näenkö häntä enää, tunnen hänen tuoksunsa ja luulen nähneeni unta. 

Love wears forbidden colours

Kävelin tummankeltaisessa viljapellossa ja kuuntelin turkkilaista musiikkia. Synkkien tummanharmaiden pilvien välistä murtautui valkoista auringonvaloa, huuleni lausuivat äänettömiä sanoja. Kannoin sormillani mukanani tuulta, hiukseni olin laittanut kiinni. Olen alkanut käyttämään käytettyjä sanoja enkä osaa enää muuta. Ystäväni huitoi pienessä baarissa vaarallisia sanojani pois, sanoja joita en yleensä käytä koskaan, mutta jotka on puhuttu maailman suussa puhki.

Kuuntelen David Sylviania, musiikki saa sydämeni jättämään lyöntejä väliin, elän hänen sävellystensä tahtiin, ennen nukkumaanmenoa minun on pakko kuulla vielä hänen äänensä, pakko vaikka olisin juuri kävellyt aamuyöllä pimeitä katuja kotiin itse aiheutetussa pahassa olossa. 

Päivästä toiseen juon, syön, olen syömättä. Seison suihkussa ja otan tukea seinästä, katson elokuvia jotka lipuvat ohi ilman että huomaan, ostan savukeaskin ja poltan sen tunneissa, keitän kahvia jonka unohdan juoda, tanssin eteisessä, sanon etten ole surullinen vaikka olen, makaan nurmikolla, tunnustelen kiviseinän karheaa pintaa. Kävelen pisintä reittiä kotiin, odotan kirjettä, kiinnitän ystävältä saadun magneetin jääkaapin oveen, lasken viinipulloja, istun ikkunalaudalla, makaan sängyllä, käyn kaupassa mahdollisimman nopeasti, haaveilen mahdollisimman hitaasti, kävelen paljain jaloin asfaltilla. Kuuntelen ystäviä, kuuntelen tuulta, kuuntelen sadetta, nielen vettä kuin hukkuva, näen näkymättömiä.

Ja silti mikään ei saa minua unohtamaan häntä. Olen säälittävä, mutta pelkään että joskus herään ja en tunnekaan enää mitään, pelkään ettei hän koskaan saa tietää minusta, pelkään ettei hän löydä minua, pelkään ettei kukaan löydä, pelkään että rakentamani muuri ei sorru koskaan.

Darkest dreaming

 There is nothing to be attained. Nothing, I said it. There's not a single thing to be attained. This is not either fault.

Climb the stairs and step into my dream house. These words are yours. Water is warm and the table bare until the summer nights return, until we close our eyes. Your every thought's my heartbeat. Save a thought for me. 

There's nothing to be attained, I've said it. This is not the highest of truths. 

Love... will... not... die.

I wouldn't have it any other way

Minua pelottaa tämä tunne. Kauan sitten kirjoittamaltani sivulta löytyi hetki, joka avasi muistoni sinetit. Poika joka teki rumasti, katosi, loukkasi minua, kulki minun ylitseni, poika jota on sanottu ällöttäväksi, inhottavaksi, särkyneeksi, itsekkääksi, kamalaksi palautui mieleeni kokonaisena kuvana. Tein pannullisen teetä, teetä läikkyi pitsipöytäliinalle, kuulin hänen äänensä ja naurahduksensa, voi hölmö miksi sinä nyt noin teit. Mutta hän ei ollutkaan siinä, olin yksin niin kuin aina.

Muistin hänen katseensa, silloin kerran oli pimeää ja puutalo natisi, kylmä viima hiipi ikkunan raoista sisään, hän puki minut villapaitaansa ja luki minulle. Valvoimme niin kauan että yö muuttui aamuksi, sanoimme kalpealle auringolle hei ja menimme piiloon peiton alle, hän tarttui käteeni ja vei sen sydämelleen, kertoi että onnen odottaminen on suurinta onnellisuutta.

Lähtiessäni siitä rumasta puutalosta puut pudottivat lehtensä, maa oli mutainen, minulla oli kylmä, ainoa asia jota ajattelin oli että kunpa hän suutelisi minua tässä ja nyt, jäisin peiton alle nukkumaan vaikka hän on ehkä liian erilainen, sellainen joka rakastaa vapauttaan niin paljon että pelkää luovuttaa itsestään muuta kuin satunnaisia hetkiä tai katteettomia sanoja. Silti jokin hänessä kosketti minua. Hän halasi minua bussipysäkillä, kerran päivällä ja viimeisen kerran yöllä, sanoi sinä olet minua niin paljon parempi, mutta silloin en vielä tiennyt mitä se merkitsee, en tiennyt toisista tytöistä tai kaupungeista.

Ystäväni sanovat hänestä puhuessaan että hän on suurin tai ainakin toiseksi suurin virheeni, ja hän kirjoitti minulle tehneensä suurimman virheensä kanssani, emmekö vielä voisi puhua. Ystävieni puhetta kuunnellessa mietin olenko tehnyt koskaan mitään muuta kuin virheitä.

Syksyn kostea tuoksu kosketti minua tänään ikkunasta, ja muistan hänet, muistan katseen, muistan loukkaukset, muistan miten hän heilutti minulle kättään kun kaikki oli jo ohi ja minä katsoin muualle.

Haluan että hän ottaisi minua kädestä kiinni, kertoisi olleensa väärässä. Minä sanoisin kyllä sen sijaan että sanoisin ei, ja me istuisimme hämärässä kahvilassa katsomassa ohi ajavia autoja.

On hyvä että olen poistanut hänen numeronsa puhelimestani, muuten soittaisin hänelle. Soittaisin ja sanoisin että vaikka vihaan sinua niin kaipaan sinua, kaipaan typeryyksiäsi ja sanojasi ja idioottimaisuuttasi. Hän pyöräili yhtenä päivänä ohitseni, katsoi ensin vain tyttöä, mutta kunnes tunnisti minut niin hänen silmissään välähti suru, hämmennys, muisto.