mess

Käärin ajatukseni villahuiviin, istun kaikkialla hiljaa. Rikki lyöty ikkuna, ett sönderslaget fönster.. Minä en ole sellainen enää, olenkohan koskaan ollut. Varpaita ja sormia paleltaa, siitä tietää että lumi on tulossa, jäiset kasvit ikkunoihin. "Sinä olet ainoa ihminen maailmassa joka syö näkkileipää", niin olenkin, "sinulla on ihanan väriset kengät" sanoo toinen ja kävelen päin silmälasipäistä poikaa ja hänen mustaa isoa takkiaan. 

Juon vettä keskiyön jälkeen, siksikö että kaikessa muussa on kaloreita? Ei, vaan minun mahaan sattuu jo. Taustalla soi huono musiikki, minua väsyttää taas, ja haluaisin syödä elämännälkääni toisten yöunet ja levyllisen suklaata, heittää mittanauhan roskiin.

Yhtenä aamuna löysin lattialta kirjekuoren. Joku oli herännyt vanhalta viiniltä tuoksuvan tytön vierestä, tyttö oli ollut kaunis. "Turhaan etsitte tyydytystä toistenne syleilystä, jos pelkäätte aamun tuloa ja onnenne menetystä." Kirje oli yhden laulun mittainen. 

Haluaisin pukeutua turkkiin ja retrolaseihin, näyttää heiveröistä keskisormea heille jotka yön viileydessä ottavat itsensä ja ruumiinsa liian vakavasti, heille jotka pakenevat itseään vieraiden ihmisten suloiseen tuntemattomuuteen. Liikennevaloissa mietin asuttaako heidän ruumistaan kukaan.

Alan maalata kirkon seinämää, joka näkyy ikkunastani pehmeän lehvistön takaa. Maalaan, jokainen sydämenlyönti on nautinto, "minkä värinen on orgasmi?" Zdenka kysyi kerran, mutta vastasi itse: "Musta! Lapidaarin musta kuin öinen Seine."

The morning is for sleeping

Päivät ovat yhtä pitkiä kuin postiluukun kolahdus. 

Kirjoitan lyijykynällä kalenteriin sanoja päällekkäin, piirrän pikkuruisen sydämen sen päivän kohdalle joka täytyy muistaa, vaikka muistan kyllä ilmankin. Mukiini oli ilmestynyt kuohuviiniä, aamuyöllä istuin ikkunalaudalla ja heiluttelin jalkoja. Kostutin huuliani viinillä, puhalsin kylmän ikkunan huuruiseksi. Taivas oli vaaleanpunainen niin kuin aina täällä, pilvien takana sama taivas, ja verhot näyttivät surullisilta ajatusten taustalla. Lausuin sanoja joiden oli määrä verhota kuin pilvet, mutta aamu ei tullutkaan ja paljastuin.

Tavarat vaihtavat huoneessani paikkaa, päivät kulkevat kiskoilla, valot välkkyvät ja aurinko tanssii vaikka en näe. Eräänä aamuna herään ja en auta pakkaamisessa, kävelen autoon vain jotta voisin kävellä takaisin kotiin. Otin salaa valokuvan, valokuva ei voi olla mielikuvitusta, kamerasta loppui patterit ja valkoinen sivu katsoi minua takaisin yhtä pitkään kuin öinen valkokangas. Hän on vienyt huuleni mennessään.

I've crossed oceans of wine to find you

Pimeässä pyöräilen katulamppujen virran läpi, kylmä viima tarttuu sormiin kiinni, tähtitaivas ja musta kylmyys laskeutuu kaupunkiin. 

Aamulla herään ilman ääntäni, kaikki kuuma, kylmä, kulmikas ja pehmeä sattuu kun yritän niellä. Kaikki ajatukset kiinnittyvät sanoihin joita en saa kirjoitettua, ja mistään ei enää tulekaan mitään. Syön kolmea eri keittoa, juon kolmea eri teetä, tunnit menevät nopeammin kuin päivä tummuu, katson turhia dokumentteja joissa puhutaan salaateista ja liian pienistä mekoista.

Laitoin valot pois ja nukuin, voin nukkua koska tahansa, paitsi yöllä. Ajattelin että ostan kettu-kaulakorun, vaikka en samastu kettuun. Minusta tuntuu että onnellisuus on vain mielikuvitusta, tänään en osaa olla tyttö jota kaivataan. 

Elämäni on yksitoikkoista. Metsästän kanoja, ja ihmiset metsästävät minua. Kaikki kanat ovat samanlaisia, kaikki ihmiset samoin. Ikävystyn vähitellen. Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan askelten äänen, joka olisi erilainen kuin muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään. Sinun askeleesi kutsuisivat minua kuopastani kuten ihana soitto. Ja katso! Näetkö tuolla vehnäpellot? Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta. Vehnäpellot ovat minulle aivan yhdentekeviä. Ja se on murheellista! Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa jos kesyttäisit minut! Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta. Ja rakastaisin tuulen suhinaa viljapellossa...