Valvoin koko yön, pyörin hikisissä lakanoissa ja kuuntelin ukkosta ja salamointia, sateen ropinaa katolla. Päivällä istuin taas siinä samassa kahvilassa, ja toisen kahvilan terassilla söin salaattia. Näin jälleen yläkerran naapurin joka poltti tupakkaa ja yritti näyttää nuorelta Morrisseylta, kuumalta ja vaaralliselta.
Elän päiviä odottaen, kotini on hiostava kuin sademetsä. Olen turhautunut, kaikki tekeminen tuntuu puuduttavalta. Joku kirjoitti lehdessä ettei enää osaa katsella rauhassa maton kuvioita niin kuin lapsena. Makasin tänäänkin matolla. Museosta ulos tullessani nautin siitä että kivia sai koskea, tuntea rosoisuuden kämmenissä.
Odottamisessa on onneksi jotain hyvääkin. Voi kuunnella ihanaa kasari-Madonnaa ja syödä suklaata, tanssia, maistella giniä. Haaveilla että ehkä huomenna hänellä on aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti