Istuin tänään kirjaston portailla, ja kirjoitin mustaan kalenteriin tulevia reittejä valmiiksi. Suunnittelin miten juon espressoa vieraassa kaupungissa, tapaan ihmisiä, nukun kauemmaksi ajautuneen ystävän vieressä niin monta yötä että hänen on pakko ajautua takaisin, lähemmäksi.
En ole pakannut vielä matkalaukkua. Toivon että matkalla joku vetää sumuverhon pois silmieni edestä, niin että löydän kompassilleni uuden suunnan. Haluaisin mennä uimaan ukkosella. Sukeltaa lämpimään veteen, kuunnella jyrinää, olla yhtä pehmeän paksun sateen ja tummien pilvien kanssa.
Olin kirjoittamassa etten pakene, mutta muistinkin että muutaman päivän päästä istun lentokoneessa, menossa pois, pakomatkalla. Tänään läikytin taas kahvia pöydälle, ja keksin miksi pakenen. Sääli ettei siinä ole suuren tarinan aineksia, tuntuu että matkalla kuuluisi kirjoittaa. Samat ristiriidat kulkee mukana matkalaukussa, vain eri maisemat kehystää kirjoitelmia.
On ihana saada tuntea itsensä yksinäiseksi. Toivon ettei kukaan tule, silti vielä odotan. Menneitä ja tulleita, niitä täällä läpi käyn. Niitä pääni läpi käy. Romanssi.
joko sä pian olet täällä? täällä on kaunista nyt, tervetuloa.
VastaaPoistaviikonloppuna, toivottavasti. jännittävää!
VastaaPoista