Olen elänyt oranssien valojen värittämiä öitä, nukahdellut metroon, kävellyt ilman kenkiä muotitalojen kiiltävien ikkunoiden ohi, maannut pehmeällä nurmikolla viinipullon kaatuessa jaloilleni, opetellut tekemään parempaa intialaista kuin ravintoloissa, hyvästellyt enemmän ystäviä kuin aiemmin, maistellut leivoksia, vaeltanut kahdeksan viikkoa kodittomana, penkonut valtavia vaatevuoria timantteja saalistaen, värjännyt hiukset takaisin eebenpuuksi, ostanut tukun junalippuja, unohtanut miten kirjoittaa, unohtanut miten elää luovasti. Mietin eilen mitä haluan tehdä ennen kuin kuolen: haluan ainakin kirjoittaa. Mutta se ei ole se syy miksi satuin tänne takaisin.
Näin unta eräästä, joka aikoinaan lupasi kaikenlaista. Palasin tänne lukemaan oranssiksi lakatuista kynsistäni ja siitä epävarmuudesta, jonka painoarvolla viimeiset vuodet ovat menneet.
ps. Tapasin Antonyn. En muista koska olisin ollut yhtä ymmärretty.
ps. Tapasin Antonyn. En muista koska olisin ollut yhtä ymmärretty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti