Tykkään siitä kun bussin ikkunat natisee, vilu sulaa jaloistani ja saan istua hiljaa bussissa. Pimenevän illan valot välkkyy ikkunan takana, talojen rivit kulkevat ohi. Kaikki täynnä suurta mahdollisuutta mihin hyvänsä. Tummansininen taivas, värivalot, sammutetut valot ikkunoissa, tuntemattomat kadunnimet, hiekan ratina kengänpohjissa, tuntemattomat ihmiset ja heidän tuoksunsa joka tuo mieleen lapsuuden kuvakirjat tai viimeisen hikisen hitaan. Perjantai on seikkailua täynnä.
Rakastan laittautuneita ihmisiä. Heissä on ohimenevän hetken häilyvää charmia, jotain mitä janoan katsoessani heitä. Kampaukset ovat suosikkejani. Eilen kohtasin myös suomenruotsalaisen pojan, joka oli laittautunut mustiin korkokenkiin ja rusettiin. Kohtasin myös Robert Plantin, joka kehui kenkiäni. Tutut välttelivät minua, ja ystävät kirjoittivat puhelimeeni sanoja joita minun pitäisi sanoa terveisinä ihmisille, jotka eivät olleet läsnä.
Elävä musiikki muistutti minua siitä miksi rakastan keikkoja ja musiikkia. Ja nihkeää tanssilattiaa, hidasta aamua, ystäviä, minua.
Odotan viimeistä hidasta ja mieli on niin musta
ettei se heijastu siihen suunnatusta valosta
Odotan viimeistä hidasta ja tuntuu kuin ois kuumetta
sellaista, jota parasetamol ei paranna
Odotan viimeistä hidasta ja vältän kaikkia katseita
en halua seuraa, mua tuskin edes huomaa. et huomaa
Nyt tiedän että mun olis pitänyt jäädä tänään kotiin
mutta kun kaikki siellä on niin kaksinkertaista, niin sitä ei jaksa
mulle tulee rauhallinen mieli näistä kirjotuksista! kiiti =)
VastaaPoista