Black coffee, love's a hand-me-down brew

I'm feelin' mighty lonesome

Haven't slept a wink
I walk the floor from nine to four
In between I drink
Black coffee
Love's a hand-me-down brew
I'll never know a Sunday
In this weekday room

I'm talkin to the shadow
One o'clock till four
And Lord, how slow the moments go
And all I do is pour
Black coffee
Since the blues caught my eye
I'm hangin' out on Monday
My Sunday dreams to dry

Koska vuosi lähestyy loppuaan, olen lueskellut pientä punaista muistikirjaani ja tehnyt yhteenvetoa. Olen miettinyt että on todella hienoa, että minulla on aina ollut paljon ystäväpoikia. Voisin väittää tulevani poikien kanssa paremmin toimeen kuin tyttöjen. Kuitenkin minua salaa aamuyön tunteina harmittaa tuo sama asia: minä kuulun niihin tyttöihin, jotka aina nähdään ystävinä. Olen kaikkien "ystävätyttö", yksi pojista. Minä menen ja ihastun, ja monta kertaa menneen vuoden aikana on kävellyt vastaan sama lause: "Olet kiva ja ihana, mutta tunnen sinua kohtaan vain ystävyyttä. En muuta." Ystävyys on suuri juttu, ja olen onnellinen ystävistäni totta kai, mutta olisikohan peräti ollut Morrissey joka jossain laulussa tilittää että "I don't need another friend."